Junttila ja Liikka esiintyvät Merkillistä jalkapalloa –kirjan julkistamistilaisuudessa

Junttila ja Liikka esiintyvät yleisölle avoimessa Merkillistä jalkapalloa -kirjan julkistamistilaisuudessa Kirjojen yössä Tampereen Akateemisessa Kirjakaupassa torstaina 7. elokuuta kello 20.45.

Tamperelainen kulttuurivaikuttaja Jukka Junttila on kerännyt jalkapalloaiheisia postimerkkejä eri ajoilta ympäri maailmaa aina Berliinin olympialaisista (1936) Zlatan Ibrahimoviciin (2014). Yhdessä Alivaltiosihteeristä tunnetun Jyrki Liikan kanssa hän on etsinyt kirjaan paljon hauskoja tarinoita ja yllättäviä anekdootteja.

Uusi kotimainen kirja yhdistää ajankohtaisen jalkapallon ja historialliset postimerkit. Tuloksena on ainutlaatuinen kokoelma kiinnostavia kuvia ja kertomuksia maailman suosituimmasta urheilulajista. Lisätietoa kirjasta saat täältä.

”Kirja on koottu Junttilan keräämistä postimerkeistä, joita on tuhansia. Kaikkiaan jalkapalloaiheisia postimerkkejä ja -sarjoja on hänen laskujensa mukaan julkaistu yli 7000. (…) Merkillistä jalkapalloa -kirja todistaa, että jalkapallomaailma on täynnä aiheita.”
– Jukka Harju, HS 7.8.2014 Katso kuvakooste tästä linkistä.