Arne & Carlos

Arne ja Carlos ovat norjalais-ruotsalainen muotisuunnittelijapariskunta, jonka vaatteissa ja tekstiileissä elävät skandinaavisen neuleperinteen aiheet, tekniikat ja värit. He asuvat Oslon ulkopuolella vanhassa asemarakennuksessa, jonka rustiikkia tunnelmaa korostavat perinteinen maalaisromanttinen sisustus, pihan omat kanat ja persoonallinen puutarha.

Miehiltä on ilmestynyt suomeksi kuusi neulontakirjaa: Joulupallot, Pääsiäiskoristeet, Neulotut nuketNeulo kesä kotiisi, Norjalaisneuleiden uudet kuviot ja viimeisimpänä Neulotut linnut sekä askartelukirja Minun kirjaniKymmenvuotistaiteilijajuhlaansa viettänyt pari vieraili Tampereella Euroopan suurimpien käsityömessujen tähtivieraina 16.–17.11. 2012. Pari on tähdittänyt myös Burda-lehden, Novitan ja Marttojen järjestämää käsityö- ja hyvinvointiristeilyä kahdesti.

”Arne ja Carlos ovat Norjan rakastetut neulegurut. Muistattehan heidät? Nuo hiukan hassut ja hurmaavat neulepallomiehet, jotka ovat istuneet Suomenkin aamutelevisiossa puikot kädessä kertomassa tarinaansa. Heidän kirjoissaan käsitöiden tekeminen on samaan aikaan perinteistä ja kotoisaa, raikasta ja leikkisää.”
– Mariia Sarilo, Divaani 8/2013

Tutustu Arnen ja Carloksen omiin sivuihin täällä ja käy katsomassa heidän videoitaan täällä.