Afrodite ja kuolema

Jacobsson Ritta

Väreet kiirivät hänen selkäpiitään pitkin, ja hän muisti äidin varoitukset tytöistä, jotka oli siepattu autoihin. Hän joutui hillitsemään itsensä jotta ei pinkoisi suinpäin pakoon.
Hän vilkaisi varovasti auton suuntaan. Sisällä näkyi vain yksi ihminen. Mikaela ei erottanut kasvoja, mutta hänellä oli piinallinen tunne, että joku tuijotti häntä.
Sivuikkuna avautui. Autoradiosta kuului urheilutoimittajan ääni, joka hukkui yleisön hurraukseen.
– Taidat tarvita kyytiä.

Eräänä iltana Afroditen luokkakaveri Mikaela katoaa kotimatkalla. Muutaman päivän kuluttua hän löytyy kuolleena.

Afrodite ei malta olla ryhtymättä tutkimaan asiaa ja joutuu keskelle johtolankavyyhtiä, valheita ja vaarallisia käänteitä. Mitä pidemmälle hän pääsee, sitä voimakkaammin häntä kalvaa huoli, jonka hän yrittää tukahduttaa. Murhaaja on tuttu ihminen. Ja tietää, että Afrodite on saanut selville liikaa…

Afrodite ja kuolema voitti Ruotsin parhaalle nuortendekkarille jaettavan Spårhunden-palkinnon vuonna 2006. Ritta Jacobsson on Tampereella syntynyt ja ruotsissa asuva kirjailija. Elokuussa 2010 julkaistaan Afrodite-sarjan toinen osa, jännittävä Afrodite ja petos.

 

Kirjasta sanottua:

”Mesen, tekstareiden ja muiden pikaviestien kaudella dekkarin lyhyet lauseet, niukkasanainen dialogi ja paikoin vain sivun mittaiset luvut tuntuvat hyvin luontevilta ja aikaamme kuvaavilta. … Uppouduin niin tiiviisti Mikaelan mysteeriin, että olin jo kieltämässä omaa teinityttöäni lähtemästä Ditten tapaan ulkoiluttamaan koiraa pimeille kaduille. Murhaaja ei ollut siinä vaiheessa jäänyt kiinni.”
– Marke Nuutinen, Kouvolan Sanomat 6.11.2009

”Teksti on helppoa ja sujuvaa ja sopii hyvin nuorten luettavaksi. Kirja mukailee hyvin tavallisen nuoren ajatusmaailmaa ja on uskottava monessakin suhteessa. … Koko komeudessaan olen sitä mieltä, että se on Ruotsin parhaalle nuortendekkarille jaettavan Spårhunden-palkintonsa ansainnut.”
– Noora Kauranen, tet-harjoittelija, Hämeen Sanomat 11.10.2009

”Kirja on harvinaisen mukaansatempaava nuortendekkari…. Jacobsson on onnistunut kirjoittamaan uskottavan murhakertomuksen, joka samalla on osuva kuvaus nuoren tytön elämästä. … Hauska ja elävä kieli takaa sen, että Afrodite ja kuolema on mieluinen lukukokemus kaikenikäisille.”
Teisko-Aitolahti 12.11.2009