Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä?

McBride Karyl

Kritisoiko äitisi valintojasi ja kaikkea, mitä teet? Tuntuuko sinusta, että vaikka kuinka yrittäisit, äitisi ei ole koskaan tyytyväinen sinuun? Tuntuuko, että äitisi kilpailee kanssasi ja on sinulle kateellinen? Keskeyttääkö hän sinut ja alkaa puhua omista asioistaan? Onko äitisi sinua kohtaan ystävällinen vain silloin kun epäonnistut?

Tunnetko uupuvasi jatkuvan suorittamisen alle? Onko sinun vaikea ottaa vastaan tunnustusta ja antaa sitä itsellesi? Tuntuuko sinusta, että sinua arvostetaan siitä mit teet eikä siitä kuka olet? Pelkäätkö, että et osaa olla lapsillesi hyvä äiti?

Kokenut perheterapeutti Karyl McBride huomasi, että hänellä itsellään oli samanlaisia kokemuksia kuin useila hänen naispuolisista potilaistaan: Menestyksestä huolimatta elämä tuntui olevan yhtä suorittamista. Kun hän luki kuvauksia hyvästä äitiydestä, häntä suretti, sillä hän ei muistanut lapsuudesta äidin lämpöä. McBride ymmärsi, ett ongelmien takana oli itsekeskeinen, narsistinen äiti. Hän päätti perehtyä tähän vaiettuun ongelmaan niin itsensä kuin potilaidensa vuoksi.

Kirjassaan McBride havainnollistaa, kuinka narsistinen äiti vaikuttaa aikuisen tyttären elämään, tämän uravalintoihin, rakkaussuhteisiin ja vanhemmuuteen. Kirjassa on runsaasti käytännön ohjeita toipumistyöhän ja esimerkkitarinoita naisilta, jotka ovat onnistuneet vetämään terveet rajat narsistiselle äidille. McBride myös neuvoo, kuinka ongelman siirtyminen omille lapsille ja lapsenlapsille voidaan estää.

Kirjan englanninkieliset nettisivut

 

Kirjasta sanottua:

”Minua kirja kosketti. Narsistinen äiti, jolle mikään ei riitä, on painajainen. Kirjan lukemalla saa vertaistukea ja pääsee alkuun oman elämänsä solmujen selvittämisessä.”
– Jaana-Mirjam Mustavuori, Helsingin Sanomat 23.8.2010

”Kirjassa on runsaasti käytännöllisiä ohjeita toipumistyöhön. Teos toimii myös vertaistukena.”
– Riitta-Maija Sykkö, Kaleva 4.9.2010

”McBriden kirja tarttuu myös aikamoiseen tabuun. On olemassa äitejä, jotka eivät ole lainkaan äidillisiä.”
– Hanna Hyväri, Voi Hyvin 5/2005