Eräänä aamuna kun Sintti heräsi, isä ei istunutkaan keittiössä. Hän kysyi äidiltä isästä. Äidin hartiat olivat kiukkuisessa kulmassa, kyynärpäät pöydällä ja se tyrskähti käsiensä välistä niin sotkuisella äänellä, ettei siitä saanut selvää oliko se iloinen vai surullinen vai tosi tosi vihainen:

– Kylpyhuoneessa.

   Sintti ryntäsi kylpyhuoneen ovelle ja painoi korvansa sitä vasten. Ensin hän ei kuullut mitään, pelkän oman hengityksensä vain ja sydämenlyönnit, selvästi kuin korvalla olisi ollut kotilonkuori. Mutta sitten, hetken päästä, hänestä tuntui että hän kuuli ihan pienen äänen joka ei kuulunut hänestä itsestään. Niin pienen, että jos ajatteli liikaa, sitä alkoi luulla mielikuvitukseksi: joku käänsi kirjan sivua.

­– Isä! hän hihkaisi.

Isä ei vastannut. Kirjan sivu kääntyi uudelleen.

– Mitä sinä siellä teet? hän huusi.

– Luen, isä vastasi, – Älä ole huolissasi. Minä asun vähän aikaa täällä.

– Missä me sitten peseydymme? Sintti ihmetteli.

– Kyllä äiti keksii jotakin. Äiti keksii aina.

 

Käsipohjaa on romaani identiteetin etsimisestä, perhesiteistä ja tytöstä, joka ei halunnut olla vaivaksi. Se on kiehtova kasvukertomus, jossa kaikki hakevat paikkaansa.

Nelli Hietala kuljettaa tarinaa nautinnollisen eleettömästi ja kuvaa hahmojaan viiltävän tarkasti mutta ymmärtävän lämpimästi.


Kirjasta sanottua:

Käsipohjaa on oivaltava tutkielma erilaisuudesta, normaalista, näiden kahden välisestä rajasta ja oman identiteetin etsimisestä maailmassa, jossa arkinen sekoittuu hämmentävästi absurdiin. (…) Nelli Hietala piirtää hienovaraisin keinoin kunnioittavan kuva siitä hämmennyksestä ja epävarmuudesta, mikä tekee nuoruudesta piinallisen ja jää usein kummittelemaan vielä aikuisuudenkin riesaksi.
– Kaisa Järvelä, Aamulehti 10.6.2014

”Hietalalla on tarkat silmät ja sanat sellaisille todellisuutemme asioille, joita voisi erehtyä pitämään pelkkänä materiana. (…) Nuorille aikuisille suunnattu, sanotaan Hietalan genrestä. Vaan kyllä tätä vanhempikin aikuinen ymmärtää. Muistaakin jotakin.”
– Sanna Kangasniemi, Helsingin Sanomat 23.6.2014

Muista Hietalan kirjoista sanottua:

”Nelli Hietalan romaani aavistelee ja luo tunnelmia. […] Hänen esikoisromaaninsa henkistä sukulaisuutta voisi hakea vaikkapa Maarit Verrosen muutamista alkukauden teoksista, joissa
maailma on tämä meidän omamme ja silti kuitenkin hiukan eri, mahdottomien tapausten täysin mahdollinen näyttämö, jota asuttavat luonnollisesti hengittävät, tuntevat ja käyttäytyvät ihmiset. […] Hietala kirjoittaa herkästi henkilöittensä mielenliikkeitä aavistellen.”
– Antti Majander, Helsingin Sanomat 27.5.2009. Arvio luettavissa kokonaan täällä.

Hietalan rikas ja runollinen lause tukee hyvin hänen tapaansa kutoa tarinaa. Erityisellä pieteetillä Hietala kuvaa pieniä arkisia asioita, jotka kerronnan myötä saavat uudenlaisen hehkun. Romaanin taustalla häämöttää vahva eksistentiaalinen taso, ja surullinen pohjavire kasvaa kirjan loppua kohden.”
– Juho Hakkarainen, Kaleva 25.7.2009

”Hietala tekee taidetta siitä, minkä äärelle ei kai koeta kovin laajasti halua pysähtyä. (…) Miina Supisen tavoin Hietala piilottaa arjen absurdiin paljon piikikästä.”
– Raisa Mattila, Helsingin Sanomat

”Lintujen käytännöllisyydestä tarjoilee riemastuttavia arjen oivalluksia. Hietala iloittelee kielellä ja tilanteilla. Aiheen kuin aiheen käsittelyssä tekijän mielikuvitus johtaa huimiin sfääreihin.”
– Luovan kirjallisen työn palkinnon raadin perustelut

Lintujen käytännöllisyyden hyväntuulisuus saa arkipäivän näyttämään toisenlaiselta: täydemmältä, merkityksellisemmältä ja monimuotoisemmalta.”
– Eija Komu, Karjalainen