Rankka kutsumus

Davis Kaarina

Tieto-Finlandia-raati valitsi 22.11. Rankan kutsumuksen yhdeksi kuudesta Tieto-Finlandia-ehdokkaasta ennätyksellisen suuresta kilpailijajoukosta.

Raati perustelee valintaansa: ”Rankka raportti äärimmäisen ajankohtaisesta aiheesta. Näyttää työn kaikessa
raadollisuudessaan, sairaanhoitajan hoivasodan etulinjalaisena, joka raataa, purnaa, tekee parhaansa ja lopulta väistyy kuluttavasta ammatista.”

Rankka kutsumus -kirja ja Kaarina Davis saivat Mielenterveysseuran tunnustuspalkinnon lauantaina 17.11.2007.

”Perustelut: Rankka kutsumus -kirjassa kuvataan sairaanhoitajan arkisen työn todellisuutta rehellisesti ja avoimesti. Kirjassa painotetaan, että kun hoitajien työoloja ei pidetä tärkeänä ja ammatissa on edelleen kutsumustyön kaiku, moni hoitaja uupuu työtaakkansa alle. Kirjan tärkeä viesti on: hoitajien pitää oppia pitämään puolensa ja sanomaan ei.”

Ylihoitaja sanoo: ”Taitaa olla kiirettä?” samaan aikaan, kun minä vastaan puhelimeen, teen hoitoisuusluokitusta, haen neurologin puolesta minimentaltestiä ja Auli tulee kansliaan kysymään, ehdinkö nostamaan potilasta. Liisa kirjaa edellisen puhelun tulosta paperille, omainen on ovella kysymässä potilaasta, lääkärillä on jotain asiaa meille ja toinenkin puhelin soi. En vastaa ylihoitajalle.

 

Kaarina Davis valmistui sairaanhoitajaksi optimistisin mielin vuonna 1995. Hän oli työskennellyt hoitoalalla jo teinitytöstä lähtien, ja sairaanhoitajan työ oli hänen unelma-ammattinsa. Davis jaksoi vuosia pätkätöissä ja lopulta hänet vakinaistettiin. Vähitellen Davisille kuitenkin valkeni, kuinka kestämätön sairaanhoidon tilanne on maassamme.
Rankka kutsumus kuvaa sairaanhoitajan arkipäiväistä työtä. Davis kertoo, kuinka alipalkatut sairaanhoitajat uupuvat työtaakkansa alle, kuinka sairaalan byrokratia ja hierarkia käyttävät hoitajia hyväkseen ja potilaat saavat kelvotonta hoitoa. Naisvaltainen ala, pääosin kunnallinen työ, kutsumusammatin kaiku ja pätkätyöjärjestelmä johtavat siihen, ettei hoitajien työoloja pidetä tärkeänä asiana. Davis ei halunnut uhrata itseään, vaan päätyi vaihtamaan alaa.

Kaarina Davis antaa selkeän diagnoosin hoitoalan sairaudesta ja esittää myös konkreettisia parannusehdotuksia. ”Tämä kirja on kirjoitettu, jotta hoitajat oppisivat pitämään puolensa ja sanomaan ei”, Davis kirjoittaa.

 

Rankasta kutsumuksesta sanottua:

”Sairaanhoitaja sietää ’kutsumusammatissaan’ huonoja työoloja, kiirettä, riittämättömyyden tunnetta… Mutta miksi pitäisi sietää? Entinen sairaanhoitaja Kaarina Davis kirjoitti kirjan, jossa käskee hoitajia pitämään puoliaan. (…) Se on aika karua luettavaa.”
– Mervi Alatalo, Anna 29/2007

”Elävyydessään kirja on niin kiinnostava, että luin sen yhdeltä istumalta.”
– Tuula-Maria Ahonen, Sosiaalivakuutus

”Davisin kirjassa kaikkein hätkähdyttävintä ovat kuvaukset siitä, mitä kiire aiheuttaa. Työtä ei määritä niinkään se, mitä pitäisi tehdä, vaan se, mitä ehditään tehdä. Siksi potilaat eivät pääse suihkuun päiväkausiin eikä harjoittelijoita ehditä neuvoa. Seuran puutteesta kärsivät vanhukset keksivät itselleen vaivoja, jotta saisivat enemmän huomiota.”
– Maria Mustranta, Helsingin Sanomat 12.8.2007

”Kirja on päiväkirjamainen dokumentti, mutta se sisältää myös paljon pohdintaa sairaanhoitajan asemasta hoitoyhteisössä, huolta potilaiden puolesta ja kertomusta epätoivoisesta kamppailusta asioiden saamiseksi paremmalle tolalle. (…) Davis kuvailee tuntojaan harvinaisella tavalla, kaunistelematta.”
– Pirjo Ronkainen, Savon Sanomat 14.8.2007

”Sairaanhoitaja Kaarina Davis on varma, että hoitoalalla voidaan todella huonosti, mutta suut pysyvät visusti supussa. Nöyriksi taipuneet naiset eivät missään nimessä halua sievästi kammatun otsakiehkuransa viereen hankalan akan poltinmerkkiä.”
– Marja-Riitta Ovaska, Länsi-Suomi

”Nyt Davis työskentelee luontoyrittäjänä ja kirjailijana. Sairaala on nimittäin vähän kuin mafia. Siitä ei uskalla puhua ennen kuin on päässyt siitä eroon.”
– Laura Häkli, Vihreä lanka 17.8.2007

”Kirjassa on tarinoita sairaanhoitajan työstä – tarinoita, joissa potilaat huutavat apua, ruokatauot jäävät pitämättä ja hoitaja pyörii työvuoron jälkeen sängyssään saamatta kiinni unen hännästä.Tarinoiden lisäksi Davis on kirjoittanut ajatuksia epätasa-arvosta, palkkanauhan naurettavan pienistä numeroista ja siitä, miten potilas ei saa säästösyistä kokonaista rasvatuubia, vaan voidetta on puristettava pieniin lääkelaseihin. Davis tiesi, että asiasta kirjoittaminen olisi kuin törkkisi tikulla silmään nukkuvaa karhua.”
– Jenni Kleemola, Turun Sanomat 29.7.2007

”Sairaanhoitajat nähdään Kaarina Davisin mielestä usein vain menoeränä. Hän ei ymmärrä, minkä vuoksi asiaa ei ajatella niin, että antamalla hyvää hoitoa sairaanhoitajat ovat kansantalouden kannalta tärkeitä. Hehän pystyvät parantamaan ihmisiä ja palauttamaan heidät sairaaloista veronmaksajiksi. Näin vältytään ennenaikaisilta eläkkeiltä, pitkiltä sairaslomilta, jotka tulevat yhteiskunnalle todella kalliiksi.”
– Tutta Särkkä, Seura

”Kaarina Davisin sairaanhoitajan päiväkirja Rankka kutsumus on kuin reipas 1960-luvun pamfletti (…) Jos kerrottu pitää suuremmaksi osaksi paikkansa muissakin kuin Davisin aluesairaalassa, täytyy vain ihmetellä, ettei suurempia vahinkoja ole sattunut.”
– Marja Kuparinen, Kirkko ja kaupunki 22.8.2007

”Kirjan lukemisen jälkeen ei lainkaan ihmettele, että hoitajien mitta tulee täyteen ja he haluavat irtaantua oravanpyörästä.”
– Maira Palosuo, Suomen Lääkärilehti 33/2007

”Kaarina Davis on rohkea sairaanhoitaja. (…) Hänen mielestään alan paljon puhuttu surkea palkkataso ei ole sen suurin ongelma. Surkeat työolot ovat. Alaa leimaa tolkuton kiire, taitamaton johtaminen, kehno työn organisoiminen, määräaikaisilla työsuhteilla simputtaminen ja nöyrä vaikeneminen.”
– Juhani Seppänen, YLE Radio 1:n Ykkösaamun kolumni 28.8.2007

”Historiassa syntynyt kutsumusammatin leima myönnetään myytiksi, mutta sillä on voimaa viivähtää ruuhkautuneilla sairaalaosastoilla ja tunkeutua suljettuihin saleihin, joissa on käyty ja edelleen käydään
työmarkkinaneuvotteluja.”
– Riitta Heimonen, Tehy-lehti 13/2007

”Kaarina Davisin päiväkirja Rankka kutsumus on rohkea, avoin ja analyyttinen kuvaus sairaanhoitajan työstä nykysairaalassa, jossa kiire on ainainen kumppani ja hoitovirheet lisääntyvät.”
– Helena Hämäläinen, ET-lehti 12/2007

”Kirja johdattaa lukijaansa läpi sairaanhoitajan arkisen työn tunneskaalojen. Lukiessa tuntuu kaamealta nauraa ja hymähdellä hyvin vakavillekin arjen käänteille, muttei voi muutakaan. … Hyvä, että joku uskalsi kirjoittaa sen rehellisesti ylös.”
– Jan Holmberg, Sairaanhoitaja 9/2007

”Davis jätti kutsumusammattinsa ja kirjoitti subjektiivisuudessaankin tärkeän yhteiskunnallisen puheenvuoron sairaanhoidon todellisuudesta Suomessa.”
– Suomen Kuvalehti 37/2007

”- Päättyvätpä nämä palkkaneuvottelut miten tahansa, se ei korjaa sitä, että sairaalassa on epäinhimillistä sekä potilailla että hoitajilla. Hoitajien pitäisi koko ajan pitää älämölöä, mutte he pelkäävät leimautumista.”
– Kaarina Davis Riitta Kurkijärven haastattelussa, Aamulehti 9.10.2007

”On kuitenkin hyvä muistaa, että on myös paikkoja, joissa asiat ovat ainakin hiukan paremmin kuin kirjojen esimerkeissä.”
– Raili Kettunen, Kotimaa

”…lukijalle tulee sellainen olo, että hoitajia kannattaisi todella kuunnella enemmän.”
– Terhi Säynäjärvi, Etelä-Suomen Sanomat 13.11.2007

”Nimensä mukaisesti teos on lukijallekin rankka kokemus. Ulkopuolinen, edes potilas, ei voi aavistaa, mihin kaikkeen hoitaja joutuu työaikaa panemaan.”
– Riitta Kurkijärvi, Pohjolan Sanomat 2.12.2007

”Davis kirjoittaa tunnollisen naisen tarinan aluesairaalan todellisuudesta. … Omakohtaisena arjen kuvauksena kirja on kiinnostava ja houkuttelee lukemaan. Lääkäri voinee jakaa monet Davisin arkisen purnauksen aiheista.”
– Anna Niemelä, MediUutiset 38/2007

”Tänä vuonna yhdeksi [Tieto-Finlandia-]palkinnon saajaksi valittiin teos, joka kertoo kiihkottomasti mutta äärimmäisen realistisesti sairaanhoitajan työstä ja suomalaisen hoitojärjestelmän tehottomuudesta.”
– Jaakko Ojanne, Suomen Potilaslehti 4/ 2007

”Mielenkiintoinen rytmi syntyy päiväkirjatyylisistä kirjoituksista ja kirjoittajan pohdinnoista. Kirjan kieli imaisee mukaansa.”
– Marja-Liisa Vilhunen, Sisä-Savon Sanomat 28.12.2007

”Kirjaa voi suositella kaikille, jotka haluavat ymmärtää 1900-luvun lopun tilannetta vastavalmistuneen sairaanhoitajan näkökulmasta ja alan vaihtoon johtaneita syitä.”
– Anne Henttinen, Syöpäsairaanhoitaja 4/2007

”Ehdottoman positiivista kirjassa on, että se ei tyydy olemaan vain valitusvirsi siitä, kuinka huonosti asiat ovat, vaan kirjoittaja tarjoaa lukuisia parannusehdotuksia, jotka eivät välttämättä edes maksa mitään tai ainakaan kovin paljon… Olihan aika, että joku kirjoittaa tämän totuuden, arjen, auki. Julkisesti.”
– Kukka-Maaria Aranko, Nuori Lääkäri 11/2008