Sintti Silmusuu tahtoo oppia lukemaan

Karsikas Ilja & Gröndahl Juho

Sintti Silmusuu on pieni karhu, joka asuu metsän keskellä kurpitsamajassa. Hän haluaisi oppia lukemaan, mutta ei saa selvää kummallisista koukeroista. Isoveli tai muut metsän eläimet eivät osaa auttaa. Niinpä Sintti uskaltautuu vuorten taa suureen kaupunkiin. Selviääkö pieni karhu kaupungin vilskeessä ja värivalojen loisteessa ja löytyykö sieltä ratkaisu kirjaimien arvoitukseen?

Ihastuttavan ja mukaansatempaavan satukirjan on kuvittanut Ilja Karsikas, jonka töitä on nähty useissa lehdissä ja levynkansissa. Tarinan on kirjoittanut Juho Gröndahl. Sintti Silmusuun seikkailuista ilmestyy myös
lastenmusiikkilevy, jonka ovat tehneet Ilja Karsikas
ja laulaja-lauluntekijä Samae Koskinen.

Maistiaisia Sintti Silmusuu -levystä voi kuunnella täällä.

 

Kirjasta sanottua:

”Karsikkaan kädenjälki on vahvaa ja persoonallista, rohkeaa, vähän villiä ja sopivasti humoristista. Lukukokemus, eli Gröndahlin kirjoittama tarina, osoittautui juuri samanhenkiseksi.”
– Eija-Riitta Airo-Karttunen, Kainuun Sanomat

”Kirjan päähenkilö on omassa maailmassaan elävä hieman arka ja toistaitoinen mutta hyväntahtoinen karhunpoika. Nalle Puhin sukua siis. Lukemisen ja kirjoittamisen opettelu on lastenkirjojen kestoaiheita, ja toimii Sintti-karhun, tämän ystävien, Eleonoora-keijun ja Isoveli-karhun maailmaan etäännytettynä. … Ilja Karsikkaan aukeamat hehkuvat murrettuja sävyjä, okraa, violettia ja viininpunaista.”
– Suonna Kononen, Karjalainen 18.8.2010

”Hauskasti uusia sanoja voi oppia kaupungin mainoskylteistä: Stadin coolein disco, funk, folk, pop, hop, Esan osa, Karaoke ja Mahtiviikot.”
– Pirjo Suvilehto, Kaleva 14.3.2011