Taittuuko matikka? Nosta, käännä ja kokeile

Kirja opettaa matikkaa havainnollisesti ja hauskasti. Alakoulun matikantunnin aiheisiin voivat pienten koululaisten lisäksi tutustua myös innokkaimmat eskarilaiset.

Liikkuvien osien, kuten siivekkeiden, kolojen ja läppien ansiosta lapsi voi itse kokeilla, miten murtoluvut hahmottuvat, miten 5 + 5 + 5 on sama kuin 3 x 5 ja kuinka kolmio ja neliö suhtautuvat toisiinsa. Laskutikkaiden askelmia on helppo kulkea omin sormin ylös ja alas. Murtolukuja opetellaan jakamalla kaikille yhtä suuret pizzasiivut. Luukusta kurkataan, montako kolmen sarjaa mahtuu kahdentoista pallon joukkoon. Kolmikulmaisista muodoista taitellaan minikokoinen teltta. Leikinomainen kokeilu auttaa ymmärtämään, miksi matematiikka toimii ja miten se liittyy arkielämään.

Vastaukset voi tarkistaa samalta sivulta ja avattavien läppien alle on piilotettu mielenkiintoisia lisätietoja. Tehtävien parissa saa edetä omaan tahtiin ja opittua kerrata jännällä testillä. Lopun sanasto auttaa kirjassa käytettyjen termien, kuten särmän ja lieriön, muistamisessa.

Kirjasta sanottua:

”Kuviot ja murtoluvut avautuvat koululaiselle (ja matikan unohtaneelle vanhemmalle) pahvikirjan havainnollisilla siivekkeillä ja läpillä.”
Meidän Perhe 3/2015

”Kirja on hyvä ponnistus sen eteen, että matematiikka voi olla ihan hauskaakin. Itse tehden, taitellen ja näpräten lapsen mielenkiinto pysyy paremmin yllä.”
-Milla Sallinen, Ilkka 18.7.2015

Kuvia kirjasta

© Kustannusosakeyhtiö Otava

© Kustannusosakeyhtiö Otava