Trampoliinilla virtahevon suuhun

Roper Matt

Matt Roper on kerännyt kirjaansa kummallisimmat tavat, joilla ihminen voi heittää henkensä. Kaikki kirjan esimerkit ovat tosia, ja Roper on myös laskenut jokaiselle kuolinsyylle todennäköisyyden. On lohdullista tietää, että on todennäköisempää päätyä krokotiilin kitaan kuin joutua lento-onnettomuuteen.

Vuonna 1994 itävaltalainen sirkustaiteilija Franz Dasch ponkaisi trampoliinilla vieressä sattumalta haukottelevan Hilda-virtahevon suuhun. Yleisö taputti pitkään ennen kuin ymmärsi, mitä oli tapahtunut.

Ruskean vyön karateka ja thai-nyrkkeilyn harrastaja Scott Kell harjoitteli korkeita potkuja olohuoneessaan, kerrostalon kymmenennessä kerroksessa, kun hän horjahti ja lensi vahingossa ulos avoimesta ikkunasta.

Hulvattomia tarinoita lukiessa ymmärtää, että elämää pitää elää täysillä. Sillä koskaan ei voi tietää, milloin päähän osuu lentokoneesta tiputettu pakastunut kakkakuutio!

 

Trampoliinilla virtahevon suuhun -kirjasta sanottua:

”Tiesitkö, että kohtaat Luojasi todennäköisemmin istuessasi vessanpöntöllä kuin vuoristoradan vaunussa? Tai että useampi ihminen heittää henkensä joka vuosi lehmänlannan takia kuin joutuu hain repimäksi? Tai että omiin kaasuihinsakin voi kuolla? (…) Henkeämme uhkaavat todellisuudessa ihan eri asiat kuin mitä pelkäämme.”
– Pirjo Vismanen, Turun Sanomat 15.4.2008

”Kuolema on aihe, jolle ei saisi nauraa. Matt Roperin teos Trampoliinilla virtahevon suuhun tekee tästä traagisesta tapahtumasta kuitenkin hieman hauskemman… Kaksi ihmistä on todistettavasti nauranut itsensä kuoliaaksi. Elämää pitää todellakin elää täysillä, sillä henki voi lähteä milloin tahansa!”
Ilta-Sanomat 5.4.2008

”Kirja sopii mustan huumorin ystäville ja lyhytpinnaisille; kirjan ehtii hyvin sisäistää puolentoista tunnin junamatkan aikana.”
– Tiina Ellilä, Aamulehti 21.5.2008