Mikä on Nemo?

Nemo on vuonna 1997 perustettu yleiskustantamo. Parinkymmenen vuoden aikana Nemo on julkaissut yli 600 teosta. Kirjamme ovat menestyneet muun muassa Vuoden kaunein kirja-, Finlandia Junior- sekä Tieto-Finlandia-kilpailuissa, ja Suomen majakat -kirja on saanut Tiedonjulkistamispalkinnon. Kirjojamme on käännetty ruotsiksi, viroksi, englanniksi, tanskaksi, espanjaksi, porugaliksi, saksaksi, hollanniksi ja koreaksi. Nemo tekee kirjoja sekä aikuisille että lapsille. Pyrimme tekemään erilaisia kirjoja omassa lajissaan mahdollisimman hyvin. Nemo on osa Kustannusosakeyhtiö Otavaa.